tiistai 19. lokakuuta 2010

Lankoja ja tossut

Muutimme elokuussa ja silloin huomasin, että minulla on aivan törkeän paljon lankoja ja kankaita. Tajusin, että nyt on aika kuluttaa näitä materiaaleja, joita minulla jo on ja lopettaa uusien ostaminen. Joitain kirpputorilöytöjä en ole voinut vastustaa ja olen ostanut ihan uutena kuminauhaa ja vetoketjuja, mutta aika hyvin olen pitänyt itseni kurissa tähän asti.
Lankoja en saa missään nimessä ostaa. Niitä minulla on enemmän kuin tarpeeksi (kuvassa näkyy vain pieni osa, aivan hävettää sanoa). On mummulta saatuja lankoja, sukkalankoja ajalta, jolloin neuloin paljon sukkia, raskausaikana ostettuja hahtuvia ja muita villahousulankoja. Lapsen synnyttyä olen malttanut neuloa vain lapselle ja niitäkin varten olen ostanut uusia. Nyt on aika tyhjentää lankavarastot! Aloitin eräästä alelöydöstäni, ihanan keltaisesta Novitan Isoveli-langasta ja tein siitä itselleni tossut.

Ohje on Drops Designin, mutta joitain muutoksia siihen tein. Kun virkkasin ohjeen mukaan tohvelin kärjestä tuli todella suippo, en tiedä johtuiko ohjeesta vai minusta vai mistä, mutta sitten purin ja tein oman harkinnan mukaan. Nuo tossujen varret tein pylväillä, enkä kiinteillä silmukoilla, kuten ohjeessa, ihan vain laiskuuttani. Piti saada äkkiä valmiiksi, kun noista lopuistakin langoista pitäisi vielä jotain tehdä.
Mutta mitä niistä kaikista lopuista langoista tekisin? Tuosta Isoveljestäkin jäi puoli kerää… Otan ideoita vastaan!

5 kommenttia:

  1. Eipä muuta kuin virkkaamaan sitä KattiMatikaismaista pukua :D ei vaan. Ite oon haaveillut, että koittaisin tehdä semmoisia palmikko-pöllölapasia. Ja ehdotan myös kauluria ja säärystimiä talvikeleille.

    VastaaPoista
  2. Ehkä teenkin seuraavaksi säärystimet, sellaiset ovat tarpeen. Pitää joskus kysyä tarkemmin mitkä ovat palmikko-pöllölapaset :)

    VastaaPoista
  3. Täällä palmikkopöllöset http://www.kelbournewoolens.com/giveahoot1.html

    VastaaPoista
  4. Oi kun ihanat tossukat. Löysin blogiisi googlettamalla tossun ohjetta. :) pongasi heti nuo keltaiset ihanuudet. Täytyy kokeilla tuota ohjetta itekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä olivat kyllä mukavat ja lämpöiset tossut, mutta olen vahingossa huovuttanut nämä pesukoneessa myöhemmin, ei ollutkaan superwash-käsiteltyä lankaa... :) No, onneksi ovat nyt sopivat tyttärelleni, joten eivät aivan käyttämättä jääneet :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit!