torstai 17. maaliskuuta 2011

Tyttären neuletakki


Tämän neuletakin tein Sanna Vatasen ohjetta muokaten. Kyseinen ohje oli Moda-lehdessä 1/2011. Minulla on myös Sanna Vatasen kirja, jossa on hyviä ja varsinkin inspiroivia ohjeita jämälankojen hyödyntämiseen. Kirjassa oli myös ohje lapsen neuletakille ja silläkin ohjeella oli osuutensa tätä neuletakkia suunnitellessani. Moda-lehden ohje oli ainaoikeinneuletta, jota en halunnut tehdä, mutta tykkäsin neuleen mallista ja tekotavasta. Ainaoikeinneuletta on kyllä kiva tehdä, mutten halunnut kuitenkaan käyttää sitä tässä neuletakissa.

Neuletakissa käytetyt langat ovat suurinpiirtein Novitan Nallen paksuisia lankoja, villasukkia varten aikoinaan ostettuja. Vaaleanpunainen lanka oli itseasiassa vähän paksumpaa lankaa, mutta halusin käyttää sitä siitä huolimatta, koska sävy sopi niin hyvin muihin valitsemieni lankojen sävyihin. Ja ero on onneksi niin pieni, ettei se juurikaan haittaa.



Takissa käytetyt kirjoneulemallit ovat Neulojan käsikirjasta. En ole juurikaan tehnyt kirjoneuleita ja neuleen takana kulkevat langat ovat paikoitellen liian kireällä. Samaa ongelmaa minulla oli kun neuloin itselleni kirjoneulesukkia. Eli kirjoneuleita pitää vielä harjoitella ja ilmeisesti ottaa vähän rennommin.

 Minulla ei ollut sopivia nappeja neuletakkiin, eikä houkuttanut ollenkaan lähteä nappiostoksille, joten päätin tehdä napit itse vaaleanpunaisesta langasta, jota jäi vähän. Virkkasin napit niin että tein ketjusilmukoista renkaan ja virkkasin siihen kiinteitä silmukoita kierroksen ja sitten virkkasin vielä toisen kerroksen kiinteitä silmukoita ensimmäisen kerroksen päälle.


Olen ihan tosissani alkanut suunnitella neulovani itselleni neuletakin, mutta ensin pitää päästä noista langoista, joita on kertynyt vähän liikaa. Ehkä ensi syksynä on sellainen tilanne, että voin ostaa langat omaa neuletakkia varten.

7 kommenttia:

  1. Ihana. Minä oon myös vähän tuosta Modassa olleesta ohjeesta ottanut neuvoa neuletakkiin joka on ihan melkein valmis. :) Malli oli oikeen kiva ja ohje simppeli. :)

    VastaaPoista
  2. Tästä tuli ihana neuletakki ruusuineen :D Hyvän näköiset napit teit!

    VastaaPoista
  3. Oooo söpö! Samaa mallia olin meinannut käyttää ja myöskin muunnellen, jos nyt saisin aikaiseksi edes aloittaa villatakin... Kiva tuo raglan-hiha.

    VastaaPoista
  4. Neuletakki on tosi upea. Ja sitten myös ilmottelen, että mun blogissa on sulle tunnustus. :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille kommenteistanne!
    Marsaliittus, tämä onkin ollut suosittu ohje, tällä ohjeella tehtyjä neuletakkeja oli myös Tilli Mössönpoika -blogissa
    Nova Melina, iso kiitos tunnustuksesta! :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!