sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Pikku Ukko




Tämäkin on valmistunut jo melkein kuukausi sitten, kun tytär halusi pitää Peppi-synttärit. Tein hänelle siis Pikku Ukko -kepparin, herra Tossavainen meillä on jo. Peppi-mekkoakin aloitin, mutta se on vieläkin vähän kesken.

Kankaan tähän keppariin sain Henniltä, se oli lasten kylpytakki, joka ei kai tuntunut mukavalta päällä kun oli jäänyt käyttämättä. Keppi on vanhempieni omenapuun oksa, jonka joskus nappasin talteen kun oksia leikattiin. Tämän tapaisia ihania keppareita on muissakin blogeissa näkynyt ja ohje löytyy täältä. Itse kyllä muokkasin kaavaa jonkin verran.



Tyttären mielestä tämä oli vähän jännittävä ensin, mutta on kyllä jo uskaltautunut ratsaille, eikä tämä Pikku Ukko enää taida niin jännitävä ollakaan. Ehkä pitää silti vielä tehdä suitset, jotta heppaa on helpompi ohjata. Aika kiva tästä kuitenkin tuli, vaikkakin kävi sellainen moka, että jostain kumman syystä silmät ovat aivan eri kohdilla, joten suoraan edestäpäin heppa näyttää vinksahtaneelta :)


perjantai 24. helmikuuta 2012

Kukikkaat yövalot



Vihdoin pääsin postaamaan tänne! Meidän perhe on sairastellut viimeisen kuukauden aikana aika lailla ja kaikenlaista muutakin estettä on ollut. En ole pitkään aikaan edes muiden blogeja seurannut ja varmaan paljon on taas hienoja juttuja mennyt ohi. Nyt toivon, että saisin järjestettyä aikaa blogin päivittämiseen, koska käsitöitä olen kuitenkin ehtinyt tehdä ja jotain olen saanut valmiiksikin.

No, nyt asiaan, eli origamikukkasin koristteltuihin jouluvaloihin. Joulun jälkeen näitä led-valosarjoja myytiin 70 % alennuksella ja minähän ostin sellaiset, koska siitä asti kun Elina teki tällaiset, teki minunkin mieli kokeilla. Ja kun tytärkin oli saanut oman huoneen ja kaipasi yövaloa niin nämä tuntuivat hyvältä idealta.


Nämä valmistuivat jo tammikuun puolessa välissä, jo ennen tuota viimeksi postaamaani pipoa, mutta oli vähän mutkia matkassa näiden kanssa, sillä kukat piti kiinnittää teipillä valoihin, etteivät tippuisi ja käyttämäni teippi oli niin surkeaa, ettei ollenkaan pysynyt ja kukkia tipahteli kun teipit aukesivat. Toinen muta oli sitten se, että tytär ei näistä tykännyt. Eli näiden tekemisestä en saanutkaan kiitosta, vaan ainoastaan kipeät sormenpäät :D No, onneksi se tytär on nyt pikkuhiljaa näille lämmennyt ja sen vuoksi päätinkin tänään teipata kukat uudestaan kiinni ja siinä samassa kuvata valot. Tämä olikin hyvä kuvauskohde, koska yksi este bloggaamiselle on se, että minulla on vapaata aikaa vain iltaisin, kun on liian pimeää kuvata.


Ja viimeiseksi vielä pitää mainita, että origamikukkavalojen ohje löytyy täältä.