maanantai 23. helmikuuta 2015

Orion


Noin vuosi sitten täällä bogissakin kerroin, että aion opetella neulomaan kirjoneuleita. Olin myös pitkään ajatellut, että haluaisin neuloa miehellekin neuletakin. Sitten löysinkin Ravelrystä ohjeen, joka näytti ihan siltä, että voisi olla mun miehen neuletakki. Ja sitten ihana kummitätini kävi mulle ostamassa Rowanin ohjekirjasen, jossa tämä ohje oli. Kiitos vielä kummitädille vaivannäöstä!

Mutta sen sanon, etten enää koskaan neulo kirjoneuletta tasona, sillä kirjoneuleen neulominen nurjalla on ärsyttävää! Lisäksi tätäkin ohjetta piti vähän soveltaa, sillä käytin eri lankaa kuin ohjeessa ja lisäksi halusin neuloa etu- ja takakappaleet yhtenä kappaleena kainaloihin asti. Tämä melkein jäi valmistumatta. Ja ohessa piti neuloa pieniä "välipaloja" (pipo, pari huivia, sukat), koska tämä oli niin haastava ja rasittava neulottava ja sen vuoksi tauolla pitkiäkin aikoja. Lisäksi toinen hiha piti neuloa melkein kokonaan uudestaan. Siis melkein kokonaan ja siksi hihat ovat keskenään hieman erilaiset. Kuitenkin se, miten ärsyttävän tuskastuttavaa tätä oli neuloa, vastaa sitä miten mahtavalta tuntui kun tämä oli vihdoin valmis. Pidän itseäni melkein sankarina nyt.


Malli: Orion by Martin Storey
Lanka: Cascade Yarns, Cascade 220 Heathers
Puikot: 4 ja 4,5 (hihoissa 4 ja 5)
Tarkemmat tiedot Ravelryssa



torstai 19. helmikuuta 2015

Surautuksia


Ompelut on jäivät vähälle viime vuonna, mutta kun syksyllä onnistuin ompelemaan sen mekon (jonka palat olivat olleet leikattuna varmana puoli vuotta) onnistuin ompelemaan vähän muutakin. Kävi kuitenkin niin, että tätä violettia paitaa ommellessa koneeni alkoi takkuilla, teki hyppytikkiä ja katkoi lankaa. Vein koneen huoltoon ja sen jälkeen ei ole onneksi ollut ongelmia. Tämä setti siis valmistui jo viime vuonna.



Seuraavaksi tuoreempia ompeluksia. Mintunvihreä pallotrikoo on Turun Jätti-Rätin palalaarista ja tuo vesiväriraita on Käpyseltä. Ja mainitsen nyt, että tytär keksii ihan itse poseerauksensa. Ja mainitsen myös sen, että viimeisessä kuvassa tyttären päällä oleva pitkähihainen mehujäätaikapaita EI ole mun ompelema, vaan tytär sai sen synttärilahjaksi ihanalta serkultani (hänen bloginsa: 12 enkeliä). Ja se paita inspiroikin mua vihdoin saksimaan tuon vesiväriraitakankaani leggareiksi.






Käyttämäni kaavat:

"Ropina" legginsit, koko 116 ja 122, Ottobre 6/2012

"Peppi" aluspaita, koko 122, Ottobre 6/2013

"Pretty basic"paita, koko 116, Ottobre 6/2013

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Ihanaa kimaltavaa


Tänään kevätaurinko herätti kukkarukkasen talviunilta. Nämä kuvat ovat tosin otettu jo viime marraskuussa, ehkä samana päivänä kuin nuo viime postauksen mekkokuvat. Olin kai silloin sitä mieltä, etten saanut yhtään hyvää kuvaa ja nämä upean kimaltavat luomukset jäivät julkaisematta. Ja tytär sanoi silloin kuvia ottaessa, ettei ikinä enää käytä huivia, eikä pipoa, koska ne kutittavat. Muutama päivä sitten kuitenkin tytär nämä jostain löysi ja piti näitä huvikseen sisällä, ei vissiin kutittanut enää. Saa nähdä pääsevätkö koskaan sen kummemmin käyttöön.






 Ravelryn mukaan neuloin nämä jo viime vuoden elokuun lopulla. En voi uskoa, että siitä on niin kauan. Tällaista tämä mun bloggailu on, neulottu elokuussa 2014, kuvat räpsitty marraskuussa 2014 ja blogiin päivittyvät helmikuussa 2015. Hidasta elämää. Langat tytär kinusi jo joskus viime vuoden keväällä kun oli mukanani lankakaupassa, oli niin ihanan kimaltavaa. Lanka on Rico Design Creative Reflection.